lauantaina, tammikuuta 08, 2005

Elämme lopun aikoja

Vanhahtavan tyylikkäästi lämpimään takkiin, lipalliseen lakkiin ja kaulahuiviin pukeutunut nuorimies pitelee kädessään mikrofonia, johon hän osuuskaupan kulmalla pyrkii muuntelemaan tärkeänä pitämäänsä sanomaa.

Hän puhuu monta lausetta peräkkäin, korostaa vuorotellen puheidensa päähenkilöä ja tämän tekoja. Ääni värisee, yhtä aikaa innostuksen, jännityksen ja sään kylmyyden takia. Nuori nainen jakaa muutaman metrin päässä ohikulkijoille lentolehtisiä.

Kun heidän editseen kulkee, huomio kiinnittyy nuoren miehen jalkojen juuressa olevaan pienikokoiseen vahvistimeen, josta hänen äänensä saa tukea. Nuorimies ei varmaankaan halua vaikuttaa aloittelijalta tai tärähtäneeltä, torille sattumalta eksyneeltä hullulta. Mitä hän mahtaa ajatella, kun hän lyhyessä ajassa näkee satojen ihmisten ohittavan hänet nopeasti, katsetta vältellen tai vaivaantuneesti hymyillen?

Muutama sentään pysähtyy kuuntelemaan, osa seuratakseen ilmaista performanssia, osa siksi, että on ollut näistä asioista jo jonkin aikaa samaa mieltä.

Kiirehdin eteenpäin, ennen kuin silmäni kohtaavat nuorukaisen ja ennen kuin nuori nainen on kohdallani. Tiedän jo etukäteen, mitä hänen jakamissaan lappusissa lukee.

Tavaratalon alakerrassa kierrän leipähyllyn koririvistön kaksi kertaa ennen kuin löydän itseäni miellyttävän leivän. Useimmat koreista ovat tyhjiä, oletettavasti siksi, koska on perjantai ja monet ovat ostaneet viikonloppua varten varastoon. Jäljellä on enimmäkseen paahtoleipiä ja pullia, ja vain muutama ruisleipä.

Kylmähyllyllä ärtymys muuttuu hymähdykseksi. Myös maitotelineet ovat tyhjiä. Ei ole väliä, olisinko halunnut rasvatonta tai ykkösmaitoa tai kevytmaitoa, mitään niistä ei ole saatavilla.

Kävelen kymmenen metriä eteenpäin limonadirivistön ohi mehujen luo. "Alensimme 500 tuotteen hintaa", ilmoittaa valkokeltainen mainosviesti tuoremehulavallisen vieressä. Sitä mehumerkkiä, johon mainos viittaa, ei ole, mutta toista, vastaavaa merkkiä on vielä jäljellä, luvattuun alennettuun hintaan.

IN THIS ENTRY I walk and see the end of things.

keskiviikkona, tammikuuta 05, 2005

Onko hän Aki Sirkesalo?

Nyt se on todistettu: Kaakkois-Aasiaa runnonut tsunami olikin osa brittiläisen kamerayrityksen Jessopsin markkinointikampanjaa, jonka tähdeksi he olivat houkutelleet sittemmin aaltoihin kadonneen muusikko Aki Sirkesalon. Katsokaa kuvaa (suurenee naksauttamalla), jos ette usko.

Oheinen mainos on julkaistu muun muassa brittiläisen Empire-elokuvalehden tammikuun 2005 numerossa sivulla 101.

IN THIS ENTRY Aki Sirkesalo appears to appear in a recent ad.

lauantaina, tammikuuta 01, 2005

Keittiössä

Tulen koulusta kotiin ja tiedän, että tänään on se päivä viikosta, kun Mustanaamio tulee. Lehden pitäisi olla huoneessani, mutta ei ole.

Käyn kysymässä isältä, joka lukee keittiön pöydän ääressä venäjää. Välillä isä kyselee minultakin sanoja, vaikka en osaa venäjää ollenkaan. "Osaathan", isä sanoo. "Mitä on suomeksi kinoteatr?" Elokuvateatteri varmaan, vastaan. "No niin, osasithan sinä. Ja tee on tsai. Ihan helppoa", isä sanoo ja on aika mukava olo.

Mustanaamio on keittiön pöydällä isän suomi-venäjä-suomi-sanakirjan vieressä. Isä on oikeastaan aina kotona, kun se ei voi käydä töissä, kun sillä on epilepsia. Välillä isäkin lukee Mustanaamion seikkailuja, eikä se aina muista tuoda lehteä huoneeni pöydälle, vaikka lehti tulee minun nimellä.

(Käykää katsomassa, mitä ykstoista kirjoittaa pulkkaretkestä. Tämä merkintä tuli mieleen siitä.)

IN THIS ENTRY my dad used to do his studies in the kitchen.