lauantaina, helmikuuta 19, 2005

Piispan ja missin ero

Jos piispoja kohdeltaisiin iltapäivä- ja juorulehdistössä (1, 2, 3, 4, 5, 6) samoin kuin missejä, Turun piispaan Ilkka Kantolaan viitattaisiin niiden etusivuilla jo tässä vaiheessa seksi-Ilkkana tai seksi-Kantolana. Nyt häntä kutsutaan hieman häveliäämmin "pettäjäpiispaksi".

Saija Ketolahan muuttui helmikuun alussa alle viikossa lehtien kansissa "Naku-Saijasta" porno-Saijaksi ja pornomissiksi.

Mutta on ihan hyvä asia, että Kantola on saanut säilyttää edes osan arvokkuudestaan. Moiset nimikkeet eivät ole kovin suotavia kummankaan ammattikunnan kohdalla.

IN THIS ENTRY there's a firm difference between beauty pageants and bishops when it comes to tabloids.

perjantaina, helmikuuta 18, 2005

"Terve, terve, tässä on Heikki"

Kun olin pieni, minulle teroitettiin, että hymy ei maksa mitään ja ystävällisestä tervehdyksestä saavat molemmat osapuolet iloisen mielen. Siksi hämmästyn aina niitä muutamaa työpaikan tyyppiä, jotka eivät koskaan vastaan tullessaan sano hei, hymyile tai edes vastaa tervehdykseen. He vain katsovat sivuun ja kävelevät pois.

On meillä töissä niitäkin kollegoita, jotka eivät aina tervehdi, mutta siksi, että ovat melkein aina omissa ajatuksissaan. Ei se mitään, niin olen usein minäkin.

Enemmän hämmentävätkin nämä muutamat rivityöläistä paremmassa asemassa olevat hahmot, jotka ovat ottaneet nähtävästi työkseen olla reagoimatta hymyyn tai tervehdykseen kuin korkeintaan kerran kuussa. Enkä käsittääkseni ole heidän kanssaan edes mitenkään huonoissa väleissä.

Ehkä he ajattelevat tervehtimistä jonkinlaisena kertaluonteisena rituaalina, joka on syytä hoitaa jo alussa alta pois ja johon ei enää sen jälkeen tarvitse palata. Silti, mahtaa vaatia melkoista luonteenlujuutta olla vastaamaatta yhtään mitään, kun toinen sanoo, että terve.

IN THIS ENTRY some people in my workplace just avoid contact.

tiistaina, helmikuuta 08, 2005

Lipevä ajatus

Hyvä ajatus on lipevä pirulainen: ellei sitä kirjoita heti muistiin, se karkaa. Pahimmassa tapauksessa ajatusta ei saa kiinni enää koskaan. Sama pätee tunnetiloihin, jotka etenkin taiteesta nauttiessa ovat parhaita ajatusten kirvoittajia.

Kuinka monta ajatusta olen hukannutkaan, ja vain sen vuoksi, etten ole päässyt niistä heti kirjoittamaan.

IN THIS ENTRY good thoughts tend to run away if they are not chained to paper.

sunnuntaina, helmikuuta 06, 2005

Elokuva rajaa teatteria tarkemmin

Johnsonin näytelmä leikittelee ajatuksella, että kaiken taiteen taustalla on tekijänsä oma varhainen trauma, jonka toistoa ja käsittelemistä kaikki taiteilijan tuotanto on. Hitchcockin päähänpinttymäksi kiteytetään viileiden blondien surmaaminen elokuvasta toiseen mitä ahdistavimmissa tilanteissa. –Teatterikriitikko Outi Lahtinen, Turun Sanomat 30.1.2005
Käyn teatterissa aivan liian harvoin. Nyt haluaisin lähteä Helsingin kaupunginteatteriin katsomaan Terry Johnsonin näytelmää Hitchcock ja blondi, koska olen kiinnostunut
Lahtinen päättää kriitiikkinsä huomioon, joka jäi kaikumaan korvissani useaksi päiväksi:
Huolimatta siitä, että estys käsittelee kiinnostavasti ja ajatuksella kysymyksiä vallasta, katseen kohteena olemisesta ja hyväksikäytöstä ei silti voi olla juolahtamatta mieleen, että se toisaalta myös tuottaa jälleen kerran uuden mahdollisuuden alistaa alaston naisruumis alttiiksi ja katseen kohteeksi ilman mahdollisuutta katsoa takaisin. Näyttämöllä se tapahtuu ilman Hitchcockin hienotunteista rajaavaa leikkausta ja terävyysalueiden valintaa.
Teatterissa istuessani olen toisinaan pohtinut juuri rajauksen ongelmaa. Elokuvalla on välineenä käytössään erilaiset kuvasuhteet (lähikuva, puolikuva, kokokuva ja niin edelleen), panorointi ja leikkaukset, joilla katsojaa ohjataan tiettyyn näkökulmaan. Teatteriesityksissä, varsinkin jos sali on suuri, toiminta hajautuu usein laajalle näyttämöalueelle.

Toiset ohjaajat osaavat käyttää mittavaakin tilaa taidokkaasti hyväksi, mutta lepsuissa käsissä vaarana on, että näyttämötila valahtaa yleiseksi temmellyskentäksi, joka jää katsojalle etäiseksi.

IN THIS ENTRY Alfred Hitchcock has been seen in Helsinki and I'd like to catch him too.

lauantaina, helmikuuta 05, 2005

Nina af E ehti ensin

Tarkoitukseni oli kirjoittaa virallisen missi-instituution kaksinaismoralismista, mutta misseydestä väitellyt Nina af Enehjelm ehti ensin: on aika erikoista, kuinka suuri kohu yhden missifinalistin miestenlehtikuvista on viikossa noussut, kun samaan aikaan yhdeksän muuta ehdokasta poseeraa kiertueella suurin piirtein samalla tavalla pukeutuneena – niukoissa alusvaatteissa.

Misseyteen liitetyt mielikuvat ovat kiehtovan ristiriitaisia: toisaalta heidän pitää olla nuoria viattomuuden perikuvia, joiden ei sallita suurin piirtein edes ajattelevan seksiä, toisaalta heidän kauneutensa kehystetään bikini- ja alusvaatekierroksella erotiikkaan samalla tavalla kuin muidenkin mallien. Tästä lisää aiemmassa merkinnässäni.

Itselleni tämän viikon iltapäivälehtiuutisointi paljasti kolme yllätystä: en tiennyt, etteivät missit saa olla naimisissa (avoliitosta ei liene säädetty mitään) tai ettei heillä saa olla lapsia, enkä sitä, että missiehdokkaille on säädetty yläikäraja (24 vuotta).

IN THIS ENTRY Miss Finland as an institution is a combination of innocence and eroticism.

torstaina, helmikuuta 03, 2005

Horroselämä

Uni, vapaa-aika ja terveys ovat kaikki asioita, joita osaa riittävästi arvostaa vasta, kun ne eivät ole itsestäänselvyyksiä.

Pojan aloitettua kaksi viikkoa sitten päivähoidossa myös oma unirytmi on kokenut mullistuksen. Kun aiemmin riitti, että ylös nousi noin kello kahdeksan aikoihin, nyt unet on pitänyt karistaa silmistä jo ennen kello seitsemää. Vastaavasti illalla poika on täytynyt nukuttaa jo kahdeksan, yhdeksän aikaan.

Koska illalla ei kuitenkaan itse aina pääse nukkumaan samaan aikaan, oma univaje on kasvanut eksponentiaalista tahtia. Nyt tiedän luultavasti suunnilleen, millaista horroselämää unettomuudesta kärsivät ihmiset viettävät.

Nykyään nukkumaan meneminen kello kymmeneltä tuntuu jo juhlalta.


(Henry Fuseli: The Nightmare)

IN THIS ENTRY sleep is underrated.