sunnuntaina, helmikuuta 06, 2005

Elokuva rajaa teatteria tarkemmin

Johnsonin näytelmä leikittelee ajatuksella, että kaiken taiteen taustalla on tekijänsä oma varhainen trauma, jonka toistoa ja käsittelemistä kaikki taiteilijan tuotanto on. Hitchcockin päähänpinttymäksi kiteytetään viileiden blondien surmaaminen elokuvasta toiseen mitä ahdistavimmissa tilanteissa. –Teatterikriitikko Outi Lahtinen, Turun Sanomat 30.1.2005
Käyn teatterissa aivan liian harvoin. Nyt haluaisin lähteä Helsingin kaupunginteatteriin katsomaan Terry Johnsonin näytelmää Hitchcock ja blondi, koska olen kiinnostunut
Lahtinen päättää kriitiikkinsä huomioon, joka jäi kaikumaan korvissani useaksi päiväksi:
Huolimatta siitä, että estys käsittelee kiinnostavasti ja ajatuksella kysymyksiä vallasta, katseen kohteena olemisesta ja hyväksikäytöstä ei silti voi olla juolahtamatta mieleen, että se toisaalta myös tuottaa jälleen kerran uuden mahdollisuuden alistaa alaston naisruumis alttiiksi ja katseen kohteeksi ilman mahdollisuutta katsoa takaisin. Näyttämöllä se tapahtuu ilman Hitchcockin hienotunteista rajaavaa leikkausta ja terävyysalueiden valintaa.
Teatterissa istuessani olen toisinaan pohtinut juuri rajauksen ongelmaa. Elokuvalla on välineenä käytössään erilaiset kuvasuhteet (lähikuva, puolikuva, kokokuva ja niin edelleen), panorointi ja leikkaukset, joilla katsojaa ohjataan tiettyyn näkökulmaan. Teatteriesityksissä, varsinkin jos sali on suuri, toiminta hajautuu usein laajalle näyttämöalueelle.

Toiset ohjaajat osaavat käyttää mittavaakin tilaa taidokkaasti hyväksi, mutta lepsuissa käsissä vaarana on, että näyttämötila valahtaa yleiseksi temmellyskentäksi, joka jää katsojalle etäiseksi.

IN THIS ENTRY Alfred Hitchcock has been seen in Helsinki and I'd like to catch him too.

Ei kommentteja: