perjantaina, helmikuuta 18, 2005

"Terve, terve, tässä on Heikki"

Kun olin pieni, minulle teroitettiin, että hymy ei maksa mitään ja ystävällisestä tervehdyksestä saavat molemmat osapuolet iloisen mielen. Siksi hämmästyn aina niitä muutamaa työpaikan tyyppiä, jotka eivät koskaan vastaan tullessaan sano hei, hymyile tai edes vastaa tervehdykseen. He vain katsovat sivuun ja kävelevät pois.

On meillä töissä niitäkin kollegoita, jotka eivät aina tervehdi, mutta siksi, että ovat melkein aina omissa ajatuksissaan. Ei se mitään, niin olen usein minäkin.

Enemmän hämmentävätkin nämä muutamat rivityöläistä paremmassa asemassa olevat hahmot, jotka ovat ottaneet nähtävästi työkseen olla reagoimatta hymyyn tai tervehdykseen kuin korkeintaan kerran kuussa. Enkä käsittääkseni ole heidän kanssaan edes mitenkään huonoissa väleissä.

Ehkä he ajattelevat tervehtimistä jonkinlaisena kertaluonteisena rituaalina, joka on syytä hoitaa jo alussa alta pois ja johon ei enää sen jälkeen tarvitse palata. Silti, mahtaa vaatia melkoista luonteenlujuutta olla vastaamaatta yhtään mitään, kun toinen sanoo, että terve.

IN THIS ENTRY some people in my workplace just avoid contact.

Ei kommentteja: