sunnuntaina, maaliskuuta 13, 2005

Etääntyminen

Ykstoista kirjoitti:
Tässä mielessä koen toisinaan, että menneet pohdintani ovat kuin jonkun toisen, jota vaivaavat sellaiset asiat, joista itse olen vapautunut.

Totta. Kun vastaan tulee vanhoja, ehkä viisi tai kymmenen vuotta sitten julkaistuja tekstejä, joihin aikoinaan käytti runsaasti aikaa ja vaivaa, käy yleensä niin, että parhaat tekstit tuntuvat olevan kuin jonkun muun kirjoittamia: osaisinko enää muotoilla ajatuksiani noinkaan hyvin?

Toisaalta kömpelöiden tekstien kohdalla punastuu henkisesti: jopas on tullut joskus päästettyä käsistään onneton kyhäelmä. Pahinta on, että kirjoittamishetkellä teksti saattoi vaikuttaa aivan onnistuneelta.

Aika etäännyttää. Uskon etääntymisen omista teksteistä olevan yksi kehittymisen edellytys. Uusin silmin näkee asioita, jotka osaa taas jonkin aikaa ottaa huomioon.

IN THIS ENTRY aging has a benefit of giving a whole new perspective to creative work.

Ei kommentteja: