perjantaina, heinäkuuta 15, 2005

Eikö muulla ole väliä?

Turun kävelykadulla on helteiden ajan soittanut oiva ja taitava nuori kitaristi, jonka hallitsemassa ohjelmistossa on vain yksi vika: hänen keikkasettinsä on ainoastaan 20–30 minuutin pituinen.

Käytännössä kappalelistaan kuuluvat Metallican Nothing Else Matters, Led Zeppelinin Stairway to Heaven (kuunneltavissa midiversiona) sekä kolmesta neljään muuta populaaria kitarabiisiä. Niin paljon kuin pidänkin Nothing Else Mattersista, sen kuuleminen kolme kertaa päivässä, olkoonkin loistavasti soitettuna, ei ole suoranainen palvelus kenellekään.

Sitä paitsi jos todella haluaisin kuulla jonkin kappaleen niin usein, avaisin Radio Novan (Lehden vanha merkintä tiivistää olennaisen).

Vinkki kaikille katusoittajille: yhden setin ideaalipituus on 45 minuuttia, ja eri biisejä kannattaa hallita vähintään kahden setin, ellei kolmenkin, verran. Näin kuulijoille ei tule tylsää, vaikka innostuisivatkin kuuntelemaan soittoa vähän pitempään.

Auringossa aiemmin: Katusoittaja ihan pihalla (23.3.2005).

IN THIS ENTRY a young street guitarist obviously likes Metallica and Led Zeppelin and nothing else matters.

torstaina, heinäkuuta 14, 2005

Rajaton dvd-vuokraoikeus

Amerikkalainen Netflix on kotimaassaan saanut suosiota liiketoimintaidealla, jossa asiakas saa kiinteää kuukausimaksua vastaan rajattoman oikeuden lainata dvd-filmejä yrityksen nettisivujen filmiluettelosta – kun filmi on katsottu ja palautettu postissa, firma lähettää automaattisesti uuden filmin tilalle.

Jutun bisnesjuju on kuukausimaksussa ja siinä, että asiakkaalla voi kerrallaan olla hallussaan vain rajallinen määrä dvd-lainoja.

Club DVDnet soveltaa samaa liiketoimintamallia Suomessa 18 ja 27 euron kuukausimaksuilla, joista ensimmäisellä saa pitää hallussaan kerrallaan yhtä filmiä, jälkimmäisellä kahta.

Filmtownin vuokrafilmien parin euron hintatasoon nähden pitää olla aikamoinen himokatsoja, että Club DVDnetin taksat olisivat sitä edullisempia, mutta kuukausiliksassa taidetaan maksaa hieman ekstraa myös palvelun vaivattomuudesta: postimaksut sisältyvät hintaan, eikä asiakkaan tarvitse murehtia filmien palauttamisaikatauluista.

Jos homma toimii mainostetun mukaisesti, mainiota. Tätä on Suomeen jo odotettukin.

(via DVD-blogi: "Suomen Netflix?")

Päivitys 15.7. klo 21.35: Samoilla apajilla näyttää olevan myös Nettidvd, joka tarjoaa 20 euron (yksi filmi kerrallaan), 28 euron (kolme filmiä) ja 50 euron (viisi filmiä) kuukausitaksoja.

IN THIS ENTRY Club DVDnet wishes to be Finland's Netflix.

sunnuntaina, heinäkuuta 10, 2005

Haisevat kädet

Käsienpesun tarkoituksena lienee käsien puhdistaminen. Hajustaminen tulee usein kaupan päälle.

Kokeilkaapa seuraavalla Silja Line -retkellä pestä kädet hytin vessassa olevalla body shampoolla. Ainakin Silja Europan Turist I S -hyttien vessan saippuaseoksessa on niin paljon parfyymejä, että kädet haisevat monta tuntia pesun jälkeen. Leipien syömisestä ei käsipesun jälkeen ollut tulla mitään, kun nenään pisti joka kerta haukatessa teollinen haju.

Myös Turun Kinopalatsin miestenvessassa on aivan liian voimakashajuista saippuaa.

Mutta Tukholmassa oli silti kiva käydä tällä viikolla. Hyviä ilmoja piisasi ja Nykytaiteen museokin tuli nähtyä. Sinne pitää palata myöhemmin vielä uudestaan, oikein ajan kanssa, jotta ehtii katsoa kokoelmissa esillä olevat elokuvatkin. Yläkerrassa esitettiin Luis Bunuelin Andalusialaista koiraa (1929) ja Kulta-aikaa (1930), alakertaan oli koottu uudempaa kokeellista elokuvaa.

Auringossa aiemmin: Pissalla Binochen kanssa (13.3.2005).

IN THIS ENTRY the smell of soap is not always sweet.

keskiviikkona, heinäkuuta 06, 2005

Pienellä painettu präntti

Puolen miljardin myydyn kappaleen raja häämöttää iTunes Music Store -verkkokaupassa, minkä kunniaksi Apple on järjestänyt juhlallisen 19 maata kattavan "lähtölaskennan" viidenteensadanteen miljoonanteen myytyyn kappaleeseen: yhtiö aikoo antaa ylimääräisiä iPod-palkintoja niille, jotka sattuvat olemaan verkkokaupan 480 100 000. ostaja, 480 200 000. ostaja, 480 300 000. ostaja ja niin edelleen puoleen miljardiin myytyyn kappaleeseen asti.

Kilpailun markkinointisivulle pienellä painetut säännöt kuitenkin paljastavat kiintoisan yksityiskohdan – kappaleita ei varsinaisesti tarvitse ostaa voidakseen osallistua Applen kilpailuun. Riittää, että lataa iTunes-ohjelman koneelleen, käy jonkin musiikkikappaleen/albumin/artistin sivulla ja lähettää sieltä Tell a Friend -toiminnon avulla sähköpostia Applelle:

3. How To Enter. You will automatically be entered into the Promotion by: 1) downloading a song from iTunes (any free downloads will be deemed an ineligible entry); or 2) a free alternative means of sending an e-mail to Apple at itunes500@apple.com via the iTunes “Tell a Friend” feature (a song download or Tell a Friend e-mail will be deemed an “Entry(ies)”). The “Tell a Friend” feature can be easily accessed at iTunes by selecting a song, and clicking the “Tell a Friend” link that is displayed for that song. One Entry will be automatically submitted for each song downloaded or Tell a Friend e-mail sent.


Sivulla olevat säännöt kannattaa muutenkin tarkkaan, jos palkintoja havittelee, sillä Apple edellyttää, että iPod-voittajat antavat kuulua itsestään viiden päivän kuluessa siitä, kun vastaanottavat voitosta ilmoittavan sähköpostin tai viestin:

7. Notification. Apple will notify winners by e-mail and/or by post at the address provided within approximately three (3) days following selection of each winner. Apple is not responsible for any delay or failure to receive notification for any reason, including inactive e-mail account(s), technical difficulties associated therewith, or winner’s failure to adequately monitor any e-mail account or physical address. The winner must then respond to Apple within five (5) days. Should the winner fail to respond to Apple or be disqualified, Apple reserves the right to select a new, replacement winner.


Applen iTunes-sivun oikeassa ylälaidassa on muuten laskuri, jota seuraamalla voi ihmetellä verkkokaupan huimaa myyntitahtia. Palkinnoille sen avulla tuskin pääsee, sillä laskennan reaaliaikaisuudesta ei ole takeita. Amerikkalaisen ja suomalaisen sivun laskurin tikittävät ainakin hieman eri tahtiin, kuten alla oleva kuvakaappaus yhtä aikaa auki olevista sivuista osoittaa.



Postitushetkellä suomalaisen sivun laskuri näyttää suurin piirtein lukemaa 482 788 300.

Auringossa aiemmin: Digisoittimesta tilausradio (30.6.2005), Pitkä siirtymäaika Intel-Maciin (9.6.2005), iPodit leviävät (28.5.2005), Totuus Halo 2:sta (9.5.2005) ja Tylyä mutta niin kaunista (6.5.2005).

IN THIS ENTRY Apple has some interesting rules for its iTunes Music Store related promotion.

tiistaina, heinäkuuta 05, 2005

Mitä jäi sanomatta?

Oikeassakin elämässä tarvitsisi joskus videonauhurien rewind-nappulaa, erityisesti silloin, kun tulee sanoneeksi jotain tyhmää tai ei saa sanottua oikein mitään toisen esittämään kitkerään kommenttiin.

Viimeksi baarissa ollessani seurueemme kylkeen liimautui viereisestä pöydästä iltaa yksin viettämässä ollut kolmekymppinen mies, joka avasi keskustelun arvaamalla oikein, mitä työpaikkaa edustimme (kyseessä olivat työpaikkamme kesäisen illanvieton jatkot). Jo se, että joku tuntematon tuppautuu baarissa seuraan, on jo sinänsä epämukavaa, mutta vielä kiusallisempaa on, kun tämä osoittaa ainakin puoliksi tietävänsä sinut, eikä ymmärrä lähteä pois. Sen jälkeen hänelle ei oikein voi olla edes tyly, koska silloin saisi itse tylyn maineen.

Rasittavinta kuitenkin oli, kun tämä seuraan tuppautunut vilkaisi muutaman kerran parikymmenhenkistä seuruettamme ja alkoi arvostella joukkoamme tyyliin "ovatko he tosiaankin töissä teillä?" ja "he eivät kyllä näytä tarpeeksi kypsiltä ihmisiltä ollakseen töissä teillä", mistä kommentit etenivät minulle suoraan osoitettuun kysymykseen "ymmärtävätkö he tarpeeksi elämästä ja maailmasta ollakseen töissä teillä?".

Jälkikäteen ajateltuna minun olisi pitänyt tuossa vaiheessa suuttua ja sanoa, ettei tällä miehellä ole mitään oikeutta arvostella kollegoitani pelkän ulkonäön ja olemuksen perusteella (kun kaiken lisäksi seurueemme alkoi olla jo suhteellisen hyvässä humalassa ja silmät lurpallaan – kello oli tuolloin jo muutaman tunnin yli puolenyön).

Sen sijaan sain suustani ulos vain jotain sekavaa puolustelua tyyliin "no, suurin osa heistä on kesäksi palkattuja sijaisia, enkä oikeastaan tunne vielä heidän kykyjään" – eli oikeastaan pahinta, mitä saatoin sanoa, koska sanomalla niin myönsin miehen olevan ainakin osittain oikeassa, vaikka en ollut ollenkaan sitä mieltä.

Muistutus itselle: hankalissa keskustelutilanteissa toiselle pitää sanoa vastaan, jos siihen on aihetta, eikä koko ajan pidä miettiä vain sitä, mitä toinen haluaisi kuulla.

IN THIS ENTRY I wish that I could sometimes rewind my life and say things I didn't say in the first place.

sunnuntaina, heinäkuuta 03, 2005

Päivän miete

Käyttääköhän näyttelijä Shannon Elizabeth Anttilasta ostettuja Elisabeth Shannonin vaatteita?

Auringossa aiemmin: Pääsiäiskysymys (29.3.2005).

IN THIS ENTRY I wonder if Shannon Elizabeth uses clothes by Elisabeth Shannon.