Kotipolttoisten valkeat selät

Nimimerkki ykstoista pohtii tyylikästä (voin todistaa!) uutta levyhyllyään järjestellessään, millaisen kohtalon hän suo cdr-tallenteilleen:

Pitäisikö poltetut levyt aakkostaa oikeiden levyjen mukaan, sekaan ja joukkoon vai piilottaa pyykkikorin pohjalle?

Kokeiltu on jo kaikkea, paitsi tuota pyykkikoria. Kaupasta ostettujen joukkoon aakkostaessa kotipolttoisten kansien valkeat selät paistavat hyllystä kuin ristikuulusteltuun tähdätty 100 watin hehkulamppu 1940-luvun film noir -tarinassa. Viereiseen huoneeseen pinottuna kirjaston helmistä valikoituja raitoja taas ei muista koskaan kuunnella, vaikka K.D. Langin elokuvasoundtrack tai Astor Piazzollan livekeikka muuten hivelisivätkin korvakäytävän tappisoluja (vai olivatko tappisolut sittenkin silmien yksityisomaisuutta?).

Nykyään en enää useimmista äänitteistä vaivaudu käristämään omaa fyysistä kappaletta, vaan tallennan sulosoinnut aac-pakattuna iTunesin kautta koneen kovalevylle. Sieltä niillä on mahdollisuus kaikua joskus kuuluvillekin.

Auringossa aiemmin: Konsertti takapihalla (8.9.2005), Musiikin ja luonnon liitto (21.8.2004).

IN THIS ENTRY music stored as cdr discs pose an aesthetic conundrum.