lauantaina, tammikuuta 28, 2006

Äänen antamisen oikeus ja vääryys

En näköjään ole ainoa, jolla on aitoja vaikeuksia päättää, kumman presidenttiehdokkaan numeron piirrän sunnuntaina valtion kustantamiin kuponkeihin – aiheeseen ovat tarttuneet ainakin Ykstoista ja Kasvi.

Toiset ovat jo ehdokkaansa valinneet ja julistaneet sen myös ääneen, kuten esimerkiksi Penumbrassa, Pinserissä, SchizoBlogissa ja Sedis Blogissa on tehty.

Kolmannet ihmettelevät, miten niin en tiedä vieläkään omaa ehdokastani. Usein nämä kolmannet ovat samoja ihmisiä, jotka näkevät tämänkertaisten presidentinvaalien toisen kierroksen suorapiirteisenä vasemmiston ja oikeiston kamppailuna – ensin vain mietitään, kannattaako oikeiston vai vasemmiston aatetta ja sen jälkeen tekstataan paperiin jompi kumpi numeroista. Tätä näkemystä tukevat myös puolueet: Vasemmistoliitto ryhmittyi Sdp:n Tarja Halosen taakse jo ennen ensimmäistä kierrosta, ja Keskustan rivit ovat viimeiset kaksi viikkoa julistaneet porvarioikeistoyhteistyön autuutta Kokoomuksen Sauli Niinistön rinnalla.

Minä en näe tässä vastakkain vasemmistoa ja oikeistoa. Jos niin olisi, tietäisin oitis, ketä äänestäisin.

Kokoomus on selkeästi oikeistopuolue, mutta niin on Sdp:kin, tosin sammutetuin lyhdyin. Oma poliittinen muistini yltää 1990-luvun alkuun, ja vähintään siitä lähtien Sdp:n linjaukset ovat liipanneet enemmän kunkin päähallituskumppaninsa – vuoroin Keskustan, vuoroin Kokoomuksen – politiikkaa kuin perinteisiä vasemmistoaatteita. Hyvästä esimerkistä käyvät Sdp:n pitkäaikaisen keulakuvan Paavo Lipposen Nato-myönteiset kannat.

Valitseminen Halosen ja Niinistön väliltä antaa lopputulokseksi vain huonoja vaihtoehtoja. Pitäisikö äänestää miestä, joka televisiohaastatteluissa ilmoittaa, että on vain luonnollista, että hyvien aikojen koittaessa varallisuus kertyy ensivaiheessa pelkästään hyväosaisille? Vai äänestääkö naista, jonka taustapuolue on pitkään käyttänyt yhtenä taktiikkanaan vastapuolen soraäänten yksipuolista jyräämistä (esimerkkeinä Mauno Koivisto ja Paavo Lipponen [via Penumbra])?

Kumpaan ikinä päädynkin, olo tuntuu joka tapauksessa rikolliselta. Toisaalta en osaa kuvitellakaan, että jättäisin ääneni valtiollisissa vaaleissa käyttämättä, vaikka se saattaisikin lievittää tuskaa siinä vaiheessa, kun Presidentti, kumpi sitten onkin, kohta alkavalla kuusivuotiskaudella tekee ensimmäisen suuren virheensä.

Sääliksi käy kaksipuoluejärjestelmissä asuvia ihmisiä (esimerkiksi amerikkalaisia), jotka joutuvat käytännössä joka vaaleissa vastaavan kahden kaupan eteen.

Auringossa aiemmin: Kymmenen uutisten vaalipäivän loppukevennys (15.1.2006), Tie vatsaan käy äänestyskoppien kautta (15.1.2006), Konservatismin konservointipäivä (7.6.2004).

IN THIS ENTRY the two candidates for The President are equally bad.

Ei kommentteja: